|
|
Partiotaitojen suomenmestaruudet
ratkottiin 23.5.2009 Karhulassa
|
Kuva: Anna Lindholm
Rastipäälliköt perjantai-illan
viime hetken palaverissa.
|
|
Tulokset
Muista myös kurkata kisoista tehty juttu Kymenlaakson Radion sivuilta!
Tästä pääset tarkastelemaan kisan löytötavaralistaa!
Hämeen ja Lounais-Suomen partiolaiset keräsivät sarjavoittoja
Kotkassa
Partiolaisten kevät-SM-kilpailun Lohi 09 mestaruudet on ratkottu. Lauantaina
23.5.2009 Kotkassa pilvisessä säässä vietetyn päivän aikana partiotaitoja
mitattiin muun muassa nikkarointitehtävässä, jossa rakennettiin mäkiauton
pienoismalli ja testattiin sen toimivuutta testirampilla.
Vartiot pääsivät
sytyttämään kamiinaa, rakentamaan kansituolia, tekemään klimppisoppaa ja
suunnistamaan.
Vartioita kilpaili kolmessa eri sarjassa yhteensä 60
kappaletta, mikä tekee yhteensä 300 partiolaista ympäri Suomea. Järjestäjiä
kilpailuilla oli myös noin 300, joten Kotkan maastossa seikkaili lauantaina
reilut 600 partiolaista.
Vihreässä sarjassa voiton vei Va-Ha-vartio Tampereen
Kotkat-lippukunnasta Hämeen partiopiiristä. Myös sarjan
toinen sija meni Hämeen Veitaasit-vartiolle Kuoreveden
Kotkista. Kolmannelle sijalle ylsi Nakkikeitto-vartio Ähtärin
Eräveikoista Pohjanmaan partiopiiristä.
Oranssissa sarjassa Lounais-Suomen partiopiiri keräsi kulta- ja
hopeamitalit. V.I.P-vartio Leirisiskot-lippukunnasta vei kultamitalin
ja LoLa Littoisten Pirtapiioista ylsi hopealle. Kolmannelle sijan
vei Stabiilirandom-vartio Rajamäen
Metsänkävijöistä Uudenmaan partiopiiristä.
Kirjavan sarjan tiukan kisan voiton kotiin nappasi
Diktaattorit Hirviveikoista Salpausselän partiolaisista. Puijon Pakertajien
vartio 23Q3C30 Järvi-Suomen partiolaisista sijoittui hopealle ja pronssin otti
Punakone Riihipääskyistä Salpausselän partiolaisista.
Partiopiirien
välisen mestaruuden vei Hämeen Partiolaiset.
Lohi 09 -kilpailun järjestävänä
partiopiirinä toimi Kymenlaakson partiopiiri ry. Ensi vuonna partiotaitojen
kevätmestaruuskilpailut kisataan Pohjanmaalla Kannuksessa.
Lisää Lohi-09-kuvia pääset katsomaan Walliveljien kuvagalleriasta.
Kisatunnelmia Emilia Mänttärin ikuistamana:
|
|
|
|